Kuinka aloittaa harjoittelu lomien jälkeen?

Monilla lomat lähenevät loppuaan ja paluu arkeen on taas edessä. Tämä tarkoittaa useilla taas terveellisen elämän aloittamista varsinkin jos kesä on mennyt laiskotellessa. Sosiaalinen media on jälleen täynnä erllaisia kursseja sekä valmennuksia. Tämä onkin liikunta-alalla kulta aikaa, kun useat ovat päättänet pistää itsensä kuntoon kesän jälkeen. Tämä sama ilmiö tapahtuu joka syksy vaikka terveellisten elämän tapojen ja liikunnan pitäisi olla mukana koko ajan ympäri vuoden.

Miten sitten olisi järkevää aloittaa harjoittelu pienen tauon jälkeen?

Usein teemme sen virheen, että lähdemme liikkeelle liian innokkaasti ja yritämme muuttaa kaiken kerralla. Lopputulos ei välttämättä ole paras mahdollinen, jos pyrimme harjoittelemaan seitsemänä päivänä viikossa ja rupeamme syömään pelkkää salaattia. Lähde tekemään pieniä muutoksia kerralla. Ajatellaan, että olet harjoitellut kesän aikana vaikka kerran viikossa. Se, että lisäät toisen tai kolmannen treeniin viikkoon on harjoittelu määräsi jo tuplaantunut/ triplaantunut. Tästä on hyvä jatkaa pienin askelin eteen päin ja lisätä treenejä sen mukaan kun kunto kasvaa. Tärkeintä liikunnassa on säännöllisyys ja se että löytää itselleen mieluisimmat lajit mitä jaksaa tehdä pitkällä tähtäimellä. Harjoittelun tulisi myös olla mahdollisimman monipuolista. Järkevä kokonaisuus sisältää lihaskuntoharjoittelua (kuntosali, kehonpainotreenit, käsipainotreenit, kahvakuulatreenit jne.) sykettä nostavaa harjoittelua (kävely, juoksu, uinti, pyöräily, erilaiset kuntopiirit jne.) sekä kehoa huoltavaa treeniä (venyttely, rullaus, dynaaminen liikkuvuus, pilates, jooga jne.) Tehokkain tapa on harjoitella siten, että löytää itselleen mieluisat lajit joita tulee tehtyä.

Ravinnossa teemme yleensä myös samat virheet kuin liikunnassa. Pyrimme muuttamaan kaiken kerralla. Tee pieniä muutoksia kerralla niin saat niistä myös pitkällä tähtäimellä pysyviä. Tee vaikka yksi muutos viikossa. Esim. Ensimmäisellä viikolla rupeat syömään aamupalaa säännöllisesti. Toisella viikolla keskityt ateria rytmiin. Kolmannella viikolla lisäät vihanneksia, marjoja, hedelmiä joka aterialle. Näitä pieniä muutoksia tekemällä pystyt helpommin muuttamaan ajatusmalleja jotka myös pysyvät jatkossakin. Lisäksi syömistämme ohjaa tänä päivänä liikaa sosiaalinen media. On maidotonta, viljatonta, lihatonta ruokavaliota. Jos olet perusterve ihminen, syö monipuolisesti äläkä rupea turhaan rajoittamaan ruokavaliota vaan lisää sinne järkeviä asioita. Liiallinen rajoittaminen vaan hankaloittaa asioita pitkällä tähtäimellä.

Jos tuntuu, että tarvitset kesän jälkeen tsemppausta ja treenejä kotiin treenaakotona.com on apunasi. Nyt voit myös kokeilla palveluamme kuukauden ilmaiseksi!

Tutustu palveluun täältä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *